8.11.2009

MASA MAINDSilta sinkku Älä iske Tuijaa / Marilyn Manson

Lieksalaisen MASA MAINDS yhtyeen uusi single Älä iske Tuijaa / Marilyn Manson ilmestyi lokakuussa 2009 ja on laajemmin ladattavissa netistäkin tuota pikaa. Uusi albumi odottaa myös lähes viimeisteltynä.
1970-luvun Nazarethin, Status Quon, Rolling Stonesin ja Led Zeppelinin tuoksuinen Masa Mainds jatkoi 1990-luvun alussa edeltäneen Alex-yhtyeen uraa. Laajasti keikkailleen yhtyeen Poptorin albumi on yhä postuumisti saanut radioiden listasijoituksia.
Hittejä on nyt jälleen nakerrettu Mika Sundqvistin luotsaamana legendaarisella MSL-Studiolla.
Mika on myös nyt vahvasti mukana sinkun biisivalinnoissa ja
osaltaan soittamassa useampaakin instrumenttia ja laulamassa mukana kappaleissa.
”Älä iske Tuijaa ja varo Marilyn Mansonia !”

Masa Maindsia kuullaan Listasuosikit ohjelmassa 15 eri radiokanavalla parina seuraavana viikkona marraskuussa.


ÄLÄ ISKE TUIJAA !

Jakelu:


Ei kommentteja: